Kohteet
Ystävänpäivä 2022 lähestyy: lahjavinkit miehille

Ystävänpäivä 2022 lähestyy: lahjavinkit miehille

Ystävänpäivä lähestyy jälleen ja moni nainen pähkäilee, mitä pientä voisi ostaa omalle miehelleen. Ystävänpäivästä on muodostunut vuosien saatossa juhla, jolloin omia rakkaitaan muistetaan pienillä lahjoilla. Miehille tehtävä on helpompi, kukkakaupasta löytyy aina toimiva ratkaisu, mutta naisille tehtävä on usein hankalampi. Päätimme siksi koota pienen listan sopivista lahjoista vuodelle 2022.

Yhdessä iltapurjehdukselle

Miehesi voi harjoitella purjehdusta tai vain rentoutua ja nauttia merellisestä ympäristöstä kanssasi iltapurjehdusretkellä. Purjehdukseen kuuluu, että saarella juodaan lasillinen kuohuviiniä rantautumisen jälkeen. Veneeseen mahtuu kerrallaan enintään 6 henkilöä, joten purjehdukselle voi ottaa useamman ystävän mukaan.

Pakettiin sisältyy kolmen tunnin risteily Helsingissä sekä lasi kuohuviiniä kaikille osallistujille. Lähtöpaikka on Katajanokka, jonne myös palataan veneretken jälkeen. Veneessä on viihtyisä ja lämmitetty sisätila sekä wc. Paikan päällä on tarjolla myös pelastusliivejä.

Käytä iltapurjehdukseen normaaleja ulkoiluvaatteita tai purjehdusvaatteita, sillä merellä on usein viileämpää kuin maalla. Valitse matalat, vaaleat kengät tai kengät, jotka eivät jätä jälkiä jalkineisiin. Kun sataa, käytä vedenpitäviä vaatteita ja kenkiä, ja kun lämpötila laskee pakkasen alapuolelle, älä unohda useita kevyitä kerroksia.

Lentokoneen pilotiksi

Vaikka emme ehkä olekaan kaikki syntyneet lentäjiksi, voimme silti kaikki kokeilla lentämistä pienkoneella. Lentokurssi kaksipaikkaisella ultrakevyellä lentokoneella on uskomaton kokemus kaikille isoista kokemuksista nauttiville. Lentoja on tarjolla ympäri vuoden säästä riippumatta, joten miehesi voi nauttia lennosta vaikka shortseissa ja sandaaleissa.

Lahjaan kuuluu 30 minuutin lentoaika pienessä lentokoneessa. Sinun ei kuitenkaan tarvitse lentää yksin ohjaamossa, vaan asiantunteva opettaja istuu vieressäsi ja opastaa sinut jokaisen vaiheen läpi. Osallistuja saa myös Suomen Ultralentäjät ry:n jäsenyyden sekä lyhyen ohjeistuksen lentämisestä ennen lentoon lähtöä.

Pehmeä paketti on varma valinta

Pehmeä paketti on loistava ystävänpäivälahja, koska se on niin hyödyllinen. Vaikka miehesi ei pitäisikään pehmeistä paketeista muina merkkipäivinä, ystävänpäivälahjana se on yleensä herttainen ja henkilökohtainen. Pehmeä paketti voi olla esimerkiksi mukavat yöhousut, bokserit tai mukava kylpytakki. Pehmeä paketti tuo parhaimmillaan lämpöä ja romantiikkaa suhteeseenne.

Pehmeääkin pakettia valitessa kannattaa olla tarkkana esimerkiksi siitä, että ostamasi tuotteet ovat oikean kokoisia. Vaikka tuotteita voikin useimmiten käydä vaihtamassa oston jälkeen oikeisiin kokoihin, säästyy turhalta työltä ostamalla lahjan heti oikeassa koossa.

Nikotiinipussit ovat monelle hyödyllinen lahja

Nikotiinipussit eivät tietenkään ole sopiva lahja monille miehille, mutta miehille, jotka käyttävät nikotiinituotteita, ne voivat olla varsin mieluinen lahja. Nikotiinipussit ovat auttaneet jo montaa suomalaista pääsemään irti tupakan poltosta. Pussit tunnetaan myös nimillä nikotiininuuska ja tupakaton nuuska. Ne ovat käytännössä pieniä pusseja, jotka laitetaan ylähuulen alle. Ne sisältävät puhtainta mahdollista nikotiinia, luonnollisia kuituja sekä makuaineita. Nikotiinipusseja saakiin monessa eri maussa.

Myös muotoja ja kokoja on valittavana perinteisestä nuuskapussi tyylisestä mallista täysin huomaamattomaan ja litteään malliin. Nikotiinipussit ovatkin nykyaikainen sekä vähemmän haitallinen tapa nikotiinin käyttöön. Ne eivät myöskään värjää käyttäjän hampaita. Yksittäinen pussi kestää noin 20–30 minuuttia käytössä ja pussit toimitetaan kiekon mallisessa pakkauksessa, joka kulkee kätevästi vaikka housun taskussa.

Lopuksi

Paras ystävänpäivälahja on sellainen, joka on ainutlaatuinen ja joka saa ystäväsi tuntemaan, että häntä arvostetaan ja että juuri hänet on huomioitu lahjassa. Ystävänpäivälahja on usein pieni ja edullinen, mutta sillä on henkilökohtainen merkitys. Henkilökohtaiset ja elämykselliset ystävänpäivälahjat ovat suosittuja ja arvostettuja lahjaideoita, joilla voi osoittaa arvostusta miestään kohtaan. Myös haju- ja partavedet sekä muut perinteiset tuotteet ovat suosittuja lahjaideoita.

Monen mielestä paras idea ystävänpäivälahjaksi on viettää aikaa yhdessä tärkeiden ihmisten kanssa aktiivisen päivän tai romanttisen illan merkeissä. Alun perin ystävänpäivä oli enemmänkin pariskuntien juhla kuin ystävien muistamiselle omistettu päivä, mutta on myös aivan yhtä tärkeää muistaa muitakin läheisiään kuin omaa rakasta.

Vastaa